Luhanskin pakolaiset Lvivissä

2 Oct

IMG_20141001_203249

Melkein kolmen päivän kestävän matkan olen onnistuneesti saapunut Lviviin ja tuonut mukaan muutaman kassin Suomessa keräävää humanitaarista tavaraa jo noin 3 kuukautta Vynnykyssä asuville pakolaisille Luhanskista ja Mariupolista. Suurin osa asukkaista ovat lapsia, on myös orpojakin.

Lyhyestä kiertokävelystä leirillä on kertynyt kaksimielisiä tunteita. Ilahduttaa, kuinka hyvin Itä-Ukrainasta tulevat sodasta kärsineet ihmiset oli otettu vastaan ja majoitettu paikallisen erään protestanttisen seurakunnan pitämissä rakennuksissa. On kunnioitettava, että vapaaehtoisen Sergein ponnistelujen ansiosta kymmenillä aletäysikäisillä lapsilla on päivittäin lämmin ruoka, opiskelupaikka lähikoulussa ja, ehkä yhtä tärkeää, paljon inhimillistä huomiota. Toisaalta, henkistä voimaa imevä byrokraattinen sekavuus tavaroiden tullauksessa, epäselvät perspektiivit leirin lämmityksen suhteen talviajalla ja yleinen epämääräisyys tulevaisuudesta ahdistavat..

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: